... kun vanhaa tietä ei voi kävellä, ja uutta ei näy selvästi?
Näytit minulle ihan uuden tien, ja otin ensimmäiset askeleet, mutta mitäs nyt? Voisitko antaa vihjeitä?
(toista kotimaista harjoittelen, heppailuajatuksia esiin, kielioppia en ehdi ajatella :)...)
Kuuntelin sun mietteitä taas tänään podissasi...
... se oli tämän sesongin viimeinen jakso. Kiitit palautteesta mitä olet saanut jaksoista eri tavoin. Et voi aavistaakaan miten monta kertaa olen kirjoittanut viestin sinulle mielessäni :).
Jos sinä kunnioitat mun tilaa, niin minäkin...
... kunnioitan sun tilaa. Sanoi hevonen ihan ohimennen mutta tositarkoituksella.
Kiitos että kerroit ratsastuspelostasi...
... ja siihen liityvistä ajatuksistasi! Kuuntelin sun podcastia mielenkiinnolla ja samaistuin moneen ajatukseen.
Istuin tynnyrin päällä keskellä hevostarhaa...
... ja mielessä kävi ne ihanat kuvat nickyshorsemanship julkaisi instassa, paitsi että siellä vaikutti aina olevan vihreät niityt ja sininen taivas...
Seisoin heinäpaalin toisella puolella...
... vähän sivummalla. Katselin "mun" heppaa. Onpa se komea! Sanoin sen hänelle.
Seisoin hiljaa kuunnellen syömistä ja muita pieniä ääniä. Odotin.
Ja se tunne, kun hevonen tulee hiipien, ei suoraan päälle, vaan samalla syöden, etsien maukkaita heinänkorsia, mutta kuitenkin niin selvästi yhä lähemmäs.
Sisimpäni lämpenee. Hän hyväksyy ja haluaa tulla luokse. Vaikka on nälkä.
Se tunne, että kannattaa odottaa, hän päättää itse tulla...
Tarhan nurkassa oli kolme hevosta...
... josta toinen oli se, joka oli aina ollut kiltti ja hyväksyväinen ja suostunut kaikkeen hiljaisena. Minusta tuntui kuitenkin että hän ei ollut ihan tyytyväinen oloonsa. Koska ne muut kaksi heppaa (toinen "mun" ja toinen sen "tyttöystävä") söivät lunta kaikessa rauhassa vähän sivumpana, niin keskityin hengitykseni tähän "kilttiin" hevoseen. Tuntui että hän ei voinut rauhoittua vaikka kuinka yritin.
Yhtäkkiä ne muut kaksi heppaa menivät piehtaroimaan ihan siinä lähellä, tyytyväisinä ja rauhallisina mutta päättäväisesti. Ajatukseni kohteena oleva heppa ei liikahtanutkaan. Eikä rauhoittunut.
Tämä on jotenkin niin mielenkiintoista. Onko hän jännittynyt koska on johtaja? Eikö hän siis koskaan pääse lepäämään? Voinko tehdä mitään sen asian suhteen?
(Hyvä että kevät on tulossa, on aika kylmä seistä hiljaa tarhassa kun on pakkasasteita, ja tämä on kyllä niin antoisaa seurata niiden elekieltä ja hengitystä ja vuorovaikutusta... kunhan ei tarvitse palella...).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)