... kunnioitan sun tilaa. Sanoi hevonen ihan ohimennen mutta tositarkoituksella.
Olen yrittänyt olla pakottamatta mihinkään, edes ajatuksella. Se on vaikeaa, mutta samalla antoisaa, ja omien ajatusten sääteleminen on hyvä oppia, edes osittain.Yritän siis ymmärtää miten hevonen ajattelee, miksi hän ei halua tiettyä asiaa, mitä minä teen väärin.
Yksi heppatarina saattaa olla tällainen: Menen hevosen luo tarhassa missä hän torkkuu seisaaltaan. Korvat liikkuuvat kun tulen lähemmäksi. Moikkaan. Kysyn hiljaa saanko koskea. En osaa tulkata vastausta. Nostan käteni koskettaakseni hevosen päätä. Hänen silmässään näkyy pieni vivahdus jotain. Ja hän siirtää päänsä hiukan poispäin. En koskekaan. Yritän keskittyä rauhalliseen hengitykseen. Tarkkailen.
Hetken päästä, kun olen löytänyt tasaisen hengityksen, hän yhtäkkiä liikuttaa päänsä minuunpäin, ja kun vaistomaisesti nostan käteni suojatakseni itseni (tämä ikuinen hevosenpelko sisimmässäni...) hän hitaasti vie päänsä, silmänsä, mun käteeni päin, ja kun olen liikkumatta käteni, hän putsaa silmänsä ja otsansa mun käteni vasten. Hiljaa, Rauhallisesti. Ihan kuin hän tuntisi mun pelkoa eikä halua pahentaa sitä, vaan päinvastoin näyttää että välittää, tykkää, kunnioittaa.
Minä tuskin muistan hengittää, niin herkkä hetki.
Toinen hevostarina on tällainen: Menen tarhaan saman hevosen luo, olen edennyt kehityksessäni hevosen kunnioittamisessa, mutta aika ajoin unohdan, ja teen liikaa. Jotain.
Kun tulen lähemmäksi huomaan, että hevosen riimu on vinossa, onkohan se jopa rikki. Menen katsomaan ja otan riimun pois. Nyt en ajattele kunnioitusta sen kummemmin, mulla on vain päässä saada riimu takaisen päähän. Saankin fiksattua ne soljet, olivat vain irronneet vähän ja revitty vinoon. Kun yritän laittaa riimun hevoselle hänellä on pää alhaalla kevään ensimmäistä ruohoa etsimässä. Pyydän varovaisesti hänet nostamaan päänsä. Kyllä sopii, hän sanoo. Mutta kun yritän saada riimun kiinni tulee taas nälkä ja hän työntää päänsä alas. Seuraan mukana ja puhun hevoselle, että odota vähän niin olen kohta valmis.
Hevonen löytää oikein mehevän ruohotupsun lähempänä minua ja siirtää etukavionsa minuun päin. Kaikki tapahtuu niin äkkiä että vasta jälkeenpäin huomaan mitä tapahtui. Ja ilon kyyneleet tulee mun silmiin.
Koska minä seisoin niin lähellä hevosta niin tietenkin mun jalka oli just siellä mihin hevonen laittoi kavionsa. Mutta hän huomasi sen heti, ja tunsin vain pehmeän kosketuksen kun hän äkkiä veti kavionsa viisi senttiä sivummalle ettei paino tulisi mun jalkaan. Kengässäni näkyi vain hiekkainen naarmu, mutta jalkaani ei tuntunut miltään.
Naurettavaa ehkä jollekin. Mutta mulle se oli iso kunnioittamisen hetki.
Kun muistan miten hevonen aikoinaan on saattanut kävellä ohitseni niin läheltä että mun oli pakko siirtyä taaksepäin ja painaa hevosen kroppaa poispäin etten joutuisi alle. Ei hevonen tehnyt sitä ilkeydestä, mutta... jostain syystä. Ehkä pienenä huomautuksena siitä, miten minä olin pakottanut sitä ratsastaessani ja käsitellessäni sitä.
Nyt meidän väliin on kasvanut jotain aivan muuta. Ja se on pelkästään hevosen ansiota. Sen itsepäisyyttä, mutta myös sen halua olla lähellä vapaaehtoisesti, ja sen kärsivällisyyttä. En tiedä.
Hevonen Opettajani on podcast jota olen kuunnellut siitä asti kun se alkoi, ja sieltä olen saanut mielettömän paljon miettimistä ja käytännön ideoita omaan hevosharrastukseeni. Ennen kaikkea se on muokannut mun ajattelutapaa niin täysin ettei voi edes puhua niistä kahdesta maailmasta samana päivänä.
Instasta olen ajan myötä myös löytänyt tilejä, joissa hevosharrastus on yhä enemmän siirtymässä tähän uuteen ajattelutapaan. Aivan mieletöntä miten paljon ihmisiä jo ajattelee samoin, tai ainakin sinne päin.
Paluuta ei ole. Näin se vain on. Katsotaan mihin "mun" hevonen vie minut tulevaisuudessa. Hänellä on edelleen paljon opetettavaa minulle, ja minulla on vielä pitkä matka edessä, mutta se on iloa ja yhteistyötä täynnä. Kunhan alan ymmärtää...
Rakas hevoseni, kiitos kaikesta tähän asti, ja kiitos että jaksat edelleen opettaa minua elämään, itseäni ja toisia kunnioittaen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti