Miten minä jatkan tästä...

 ... kun vanhaa tietä ei voi kävellä, ja uutta ei näy selvästi?

Näytit minulle ihan uuden tien, ja otin ensimmäiset askeleet, mutta mitäs nyt? Voisitko antaa vihjeitä?

En voi tietenkään syyttää vain sinua. Ja syyttää on aivan väärä sana. Kiittää sopii paremmin. Mutta et ole ainoa syyllinen, IG on täynnä näitä eri lailla ajattelevia. Nyt kun silmäni ovat auenneet tähän, löydän niitä kaikkialla. Mutta silti.

Haluan sinun tietävän, että olen erittäin kiitollinen tästä suunnanmuutoksesta. Vaikka nyt ei näy tietä ollenkaan. Sinä olet ollut tärkeässä roolissa. Ja sun hevonen. Se tietty, josta olet kertonut. Voi olla että "mun" hevonen kuitenkin oli se aivan ensimmäinen alku. Mutta koska en osannut edes yrittää kuunnella silloin, niin en ymmärtänyt mitään.

Nyt kun ajatukseni alkoivat kulkea toista polkua, IG:stäkin löytyy esimerkkejä, mietteitä, ihmisiä, hevosia. Silti kysyn sinulta: Voisitko vähän avata asiaa? Miten jatkan tästä? Onko se itsestään selvää? Tietysti kaikilla on oma tilanne/hevonen/suhde, mutta...

En ole ratsastanut pitkään aikaan enkä halua laittaa satulaa noin vain. Joskus on tuntunut siltä, että se olisi ok yrittää taas, hevonen on mennyt "satulaankiipemispaikalle" ja seissyt hiljaa odottaen. Hetken. Mulla ei kuitenkaan ole ollut kypärää mukana eikä liiviä, joten en ole uskaltanut, ehkä onneksi. Mistä tiedän? Tavallaan haluaisin näyttää hänelle etten enää ole samanlainen, että haluan osata hyväksyä jos hän sanoo "ei" ja toimia sen mukaan...

Haluan kuitenkin myös osata kuulla "kyllä sopii" ja uskaltaa/osata toimia sen mukaan. Huomaan itsessäni että mulla on se kaipuu. Mutta pelkokin piilee taustassa.

"Hevoseni" on aina laumassa. Ei liiku vaikka pyydän, ihan kuin ei kuulisi ollenkaan.

Paitsi kerran. Olivat kaikki vihreällä. Tiesin että vesipalju oli ollut tyhjä kun menivät sinne vihreälle syömään. Sitten näin että se täytettiin. Hevoset olivat sen verran kaukana etteivät huomanneet. Tiesin että just ennen tarhaan menoa,"mun hevonen" oli käynyt vettä etsimässä ja todennut ei oota. Olin oikeastaan menossa kotiin, mutta mulle tuli yhtäkkiä niin tärkeää ilmoittaa hepalle että vettä on nyt. En tiedä miksi. Mutta menin hänen luo. Nostin käteni ihan kuin olisin laittanut riimunnarua kiinni, vaikka sellaista ei ollut. Sanoin tuu nyt. Hän lopetti syömisen siihen, tuli turpa melkein mun kädessä, käveli vieressä, eikä huomannut mihin minä hänet vein, aisti vain että nyt pitää tulla, kunnes näytin vesipaljun, jolloin hän meni heti juomaan. Minä seisoin vieressä sydän tyytyväisenä, ja todella ihmetellen mitä äsken tapahtui. Hän oli tullut mukaan niinkuin olis ollut maailman luonnollisin asia. Vaikka ei aikaisemmin, eikä sen jälkeenkään, viitsinyt liikkua sen kummemmin vaikka olen pyytänyt. Mitä minä tein erilailla tällä kertaa?

Puhutaan odottamisesta. Olen yrittänyt. Mutta ehkä ei tarpeeksi. 

Olen ollut rehellinen. Olen yrittänyt kuunnella. Mutta hän ei koskaan liiku jos minä pyydän. Jos ei ole "ruokaa" kädessä. Siitä en kuitenkaan halua tehdä tapaa, koska ei ole mun heppa.

Haluaisin jotenkin näyttää hänelle etten ole sama turhautunut ihminen enää. Että osaisin olla kiltti selässä. Kuunnella ja kunnioittaa. Haluaisin "pyyhkiä pois" se paha muisto ja tunne kun potkin ja käytin raippaa. Haluaisin näyttää, että kun hän katsoo mun jalkoja selvästi, minä menen alas, koska ymmärrän. Olihan silloinkin aikoinaan ollut niitä hetkiä, kun hän pysähtyi, ja minä vain heitin ohjat pois ja halasin häntä, ja silloin hän yhtäkkiä lähti kävelemään taas. Ihan rauhallisesti ja tyytyväisenä.

En tiedä kuitenkaan varmasti, pystyisinkö siihen vielä. Ehkä hänkin tietää. Odottaa vielä oikeaa hetkeä.

Tänään hän seisoi tarhassa vähän unisena. Menin lähelle mutten ihan viereen. Hän tuli luokseni :). Yritin olla pelkäämättä, että hän jyräisi mun päälle. Sekin on tapahtunut kauan sitten, ennekuin aloin yrittää kuunnella mitä hän sanoo. Nyt kuitenkin seisoin paikalla kun hän laittoi päänsä mun olkapään yli niinkuin odottaen että rapsuttaisin kaulaa molemmin puolin. Tämä ei ole koskaan ennen tapahtunut!

Ja kun veräjä aukaistiin vierellä toiselle hevoselle, yritin olla ottamatta kiinni riimusta, että luottaisin häneen niinkuin haluan hänen luottavan minuun. Ja hän katsoi mutta pysyi paikalla eikä lähtenyt pakoon. Sitten hän yritti siirtää minut taaemaksi, että rapsuttaisin hänen selkäänsä taaempana ja hännän tyveä. Sitäkään en ole koskaan ymmärtänyt aikaisemmin. Hän on ehkä yrittänyt näyttää minulle, mutta mun hevosenpelko on estänyt minua uskomasta jotain hyvää, kun hevonen sanoo jotain selvästi. 

Siis miten tämä jatkuu?

Ehkä minun ei tarvitse miettiä sitä sen kummemmin. Menen talliin yhtä usein kuin aikaisemmin. Toivottavasti pystyn luomaan hyvät tilaisuudet yhteisoloon, ja jutusteluun hevoseni kanssa. Että oppisimme tuntemaan toisiamme yhä paremmin. Päivä kerralla. 

Edelleen on vain se halu päästä tämän hevosen selkään näyttämään kuka oikeasti olen. Ehkä hän tietää milloin on se oikea hetki...

--- (seuraava päivä:)

Tänään hän melkein puri minut polveen. Vaikka en tehnyt mitään... Vai teinkö tiettämättä?

--- (kolme kuukautta myöhemmin:)

En vieläkään tiedä mitä tehdä, miten edetä. IG:stä saan tukea silloin tällöin. Luota itseesi, älä mene takaisin siihen vanhaan, et kuitenkaan halua vanhoja tapoja takaisin.

Pelottaa, kun huomaan, että kohta en edes tiedä, miten taluttaa hevosta. En varmaan osaisi harjata, enkä puhdistaa kavioita. Hermostuttaa pelkkä ajatus. 

Miten minä jatkan? Lämppärien kanssa pitäisi osata olla rauhallinen ja järkevä, minä en osaa, en osaa, en osaa...

--- (monta kuukautta myöhemmin:)

En vieläkään tiedä mitä tehdä. Olen ehkä oppinut paremmin lukemaan hevosen elekieltä. Mutta tuntuu etten ole ollenkaan lähempänä "mun" hevosta kun aikaisemmin. Mistään ei tule mitään. Miksi on niin vaikeaa. Mitä teen väärin. Mitä minussa on vikana. Haluaisin uskoa, että olen oikealla tiellä, mutta epäilen todellakin. Ei ole varmaan tarkoitus, että tästä tulisi yhtään mitään. En osaa, en tiedä, en uskalla, Pitääkö mun todella muuttua, olla erilainen minä, jotta onnistuisin. Miksi en voisi olla oma minäni.

Tässä jutussa on jotain aivan päin seinää... Mutta mitä...