Sinä hevosihminen, joka pelkäät hammaslääkäriä...

 ... kuten minä. Oletko tullut ajatelleeksi, että se pelko voi olla just samanlainen hevosella, johon laitetaan suitset, remmit, satulat, kiinnitysnarut, ja sitten sitä pakotetaan liikkumaan tietyllä tavalla ihmisen mielen mukaan.

Mulla oli vuosikontrolli viime viikolla, ja vaikka se onkin vain hammaskiven poisto yms, niin oli huono olo vain siitä ajatuksesta, että joudun siihen tuoliin makaamaan, ja eteeni/päälleni se instrumenttipöytä ihan niinkuin esteenä, etten pääse äkkiä ylös.

Hevonen, joka on joutunut samanlaiseen tilanteeseen, ettei ole mahdollisuus päästä pois äkkiä, tai ei helposti pysty vastustaa siihen kohdistuvaa painetta, niin saattaa joutua paniikkiin pelkästään riimua nähdessään.

Mun suuhygienisti tietää mun hammaslääkäripelosta. Onneksi. Ja hän sanoi heti kun työnsi instrumenttipöydän eteeni, että "ja tämän saat helposti työnnettyä sivuun jos tulee paniikki". Mikä helpotus! Tuli melkein itku kun olin niin helpottunut! Hän ymmärtää, en ole sidottu kiinni!

Olin eilen tarhassa ja kookkain hevonen tuli tervehtimään. Tiedän että hän on arka, eikä helposti tule moikkaamaan, en edes tunne häntä kovin hyvin. Tarhan veräjä oli sillä hetkellä kiinni, koska oli tunnin treeni "kentällä", eikä hevosia voitu päästää liikkumaan vapaiksi ratsastuksen aikana, eivätkä siten tämän tunnin ajan päässeet vesipaljuun juomaan. Tämä kookas, arka tamma katsoi vesisaaviin päin ja nyökkäsi ja katsoi minua. Kysyin, haluatko juomaan? Hän edelleen nyökkäsi. Joten otin riimunnarun ja menin hänen luo. 

Hän näytti pelokkaalta kun menin luo, mutta sanoin, voin ottaa sinut mukaan juomaan, mutta mun on pakko pitää sinut kiinni sillä aikaa, päästän sut heti vapaaksi kun ollaan käyty juomassa.

Hän uskaltautui mukaan, ja oi, miten hyvää vettä! Hän vaikutti kiitollisena. Kun kävelin takaisin, tein muutaman ylimääräisen kiemuran kentällä vain jotta hevonen saisi tutustua mun käsittelyyn, ja hän tuli mukaan ihan mielellään. Hän oli kuitenkin valmis menemään takaisin heinää syömään kun tultiin veräjän kohdalle takaisin. Hengitin rauhallisesti, puhuin paljon "hyvä tyttö"-juttuja, samalla kuin otin riimunnarun pois. Hän käänsi rauhallisesti heinäkasaan päin, pää alhaalla. Olin onnistunut pysymään "under threshold" vaikka en ollut aiemmin tehnytkään paljon mitään sen tamman kanssa.

Suuhygienisti luki mun ajatukset, pelot, silmieni katse... ja toimi sen mukaan. Antoi minulle valtaa puuttua siihen mitä tehtiin. Ja sen takia pystyin kestämään, vaikka pelkoa olikin.

Minä yritin lukea herkän tamman ajatukset, pelot, silmien katse... ja toimia sen mukaan. Annoin hänelle vapautta sen verran, että se toinen ratsukko kuitenkin oli turvassa samalla kentällä. En pakottanut mihinkään, mutta pyysin tamman mukaan pehmeästi, ja se toimi. Ja hän kesti sen, koska sai tietyn vapauden vaikuttamaan tilanteeseen, vaikka varmaan oli vähän jännä tilanne.

Tämä mielikuva tuli mulle niin voimakkaasti, että mulla oli pakko kirjoittaa tähän muistiin. Horses always in mind, ja he auttavat monessa elämän tilanteessa, myös hammaslääkärillä :).

Näin se vaan jatkuu...

 ... eikä se ollenkaan niin paha ole :).

Niitä kullanarvoisia hetkiä on monta. Kun hän katsoo minua tarkkaavaisesti, ja minä yritän ymmrätää mitä han sanoo. Kun hän näyttää vähän stressiä ja minä ymmärrän siirtyä vähän poispäin. Kun minä kysyn, saanko silittää, ja hänen kasvossaan on pehmeä ilme, ja minä uskallan, ja saan koskea. Kun hän sanoo, ei nyt, ja minä kunnioitan sitä, mutta kuitenkin seison vierellä muutaman minuutin, lähettäen lämpöisiä ajatuksia hänen koko olemukseensa, ja huomaan miten hänen päänsä laskee alemmas, ja silmät ei oikein jaksa pysyä auki. 

Ja sitten hetken päästä hän herää, venyttää kaulaa, jalkoja, selkää, haukottelee, ravistelee päätä, ja hengittää syvään.

Se ihana tunne kun huomaan, että hän katsoo minua, ja aikoo tulla juttelemaan. Se hetki kun huomaan, että hän hyvinkin varovaisesti siirtää kavioitaan ihan niin kuin ohimennen lähemmäksi minua, että hänen päänsä koskee minuun, vaikka en oikein suunnitellut sitä niin. Ja kun ojennan käteni silittääkseni hänen päätään niin hän siirtää päänsä edes takaisin niin, että hän samalla putsaa silmiään varovaisesti minun käteeni.

Ne hetket, kun huomaan, että hän luottaa minuun, ja minä saan ja voin luottaa häneen.

Se hetki, kun tämä iso eläin, joka on niin taitava tekemään tilaa itselleen, osaa kävellä aivan liian läheltä, että toisen täytyy siirtyä poispäin, se hetki kun hän tulee lähelle, mutta ei päälle, kun hän kävelee ohi, mutta hyvin varovaisesti ja antaen silti tilaa toiselle, kun hän hyvin varovaisesti nostaa päänsä mun pääni yläpuolelle, ettei hän vain osuisi mun päähän, kun hän tarkkailee laumaa ja mitä tapahtuu hänen takana.

Monet ovat ne kullanarvoiset hetket. Miksen jatkaisi :)?

Miten minä jatkan tästä...

 ... kun vanhaa tietä ei voi kävellä, ja uutta ei näy selvästi?

Näytit minulle ihan uuden tien, ja otin ensimmäiset askeleet, mutta mitäs nyt? Voisitko antaa vihjeitä?

Kuuntelin sun mietteitä taas tänään podissasi...

 ... se oli tämän sesongin viimeinen jakso. Kiitit palautteesta mitä olet saanut jaksoista eri tavoin. Et voi aavistaakaan miten monta kertaa olen kirjoittanut viestin sinulle mielessäni :).

Jos sinä kunnioitat mun tilaa, niin minäkin...

 ... kunnioitan sun tilaa. Sanoi hevonen ihan ohimennen mutta tositarkoituksella.

Kiitos että kerroit ratsastuspelostasi...

 ... ja siihen liityvistä ajatuksistasi! Kuuntelin sun podcastia mielenkiinnolla ja samaistuin moneen ajatukseen.

Istuin tynnyrin päällä keskellä hevostarhaa...

 ... ja mielessä kävi ne ihanat kuvat nickyshorsemanship julkaisi instassa, paitsi että siellä vaikutti aina olevan vihreät niityt ja sininen taivas...